2009/12/21

Jouluhömppää ja kuulumisia

Mulla on viimepäivät ollu aika huipakkaa, ohjelmassa on ollut esim joululahjojen ostelua, pakkaamista muuttoa varten, murun hakemista säkylästä lomille ja sinne takas viemistä, parit pikkujoulut, siivoomista ja murun kanssa olemista.

Viimeviikon keskiviikkona olin Sallin hiusmallina ja sain uuden tukan päähän. Kehuja on tullut ja itekkin tykkään mielettömästi.


Mulla ei valitettavasti oo parempaa kuvaa tukasta tällähetkellä mutta siinä nyt jotenkin(:

Parturinoinnin jälkeen kävin M:n kanssa ostoksilla, itse ostin enimmäkseen niitä joululahjoja mutta tietenkin itsellekkin tarttui jotain mukaan.





Mukaan siis tarttui rannekoru, huppari ja kaulakoru, kaikki h&m.
Keskiviikkona en sitten jaksanut tehdä sen enenpää, aamulla oli herätty aikasin, hypätty junaan, oltu hiusmallina ja käyty ostoksilla, siinä oli tarpeeksi tekemistä yhdelle päivälle.

Torstai näytti tälläiseltä





Aamu lähti todella huonosti käytiin, huomasin että koirat oli repiny lahjakassista suklaaraasiat auki ja syönnyt ne. Sen jälkeen lähdin käymään kaupungilla ja kotiin tullessa oli syskonin lahja revitty papereista ja kainaloon syöty reikä, ihan uuteen paitaan. Ensin mieletön viha ja sitten itku. Lasillinen valkkaria, joululaulut ja piparientekeminen onneksi rauhoittivat. Piparkakkutalonkin sain kokoon, kauniinpikin se kyllä voisi olla mutta ihan tyytyväinen olen.

Perjantaina lähdinkin melkein heti herättyäni juna-asemalle ja nokka kohti Helsinkiä ja äidin työpaikkaa. Sieltä lähdettiin sitten yhdessä kohti Säkylää hakemaan murua





No tottakai piti olla matkaeväät mukana ja jotain lukemista matkalle. Matka takas Hyvinkäälle menikin nopeasti kun oli muru vierellä.
Illalla juotiin vähän viiniä ja käytiin Klubilla fiilistelemässä Redramaa ja Smakkia.






Lauantaista mulla ei ole hirveästi kuvia, pari hassua ja nekin kissasta.
Mutta lauantaina käytiin ensin enolla pikkujouluissa ja sen jälkeen A:n pikkujouluissa joista lähdettiin baariin muutamalle. Ketutti muuten tulla junalla kun ilmeisesti 11 jälkeen illalla myydä opiskelija/varusmies alennuksilla ja asemalla ei ollut automaattia josta olisi voinut ostaa liput alennettuun hintaan.

Sunnuntaina löhöiltiin murun kanssa, katottiin vähän Pasilaa ja sitten lähinkin viemään murua takas Säkylään, onneksi muru pääsee tiistaina lomille. Tj 18 joista miinus 13 lomapäivää!

Naama vammas nii piti sensuroida ihan teidän hyvinvoinnin kannalta.

Nyt kattomaan alan kattomaan ensinmäistä kertaa twilightiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti